Toimintaohjeemme koronapandemian aikana

Seuraamme koronapandemian kehittymistä. Viruksen vaikutusten ja leviämisen estämisessä noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä muiden paikallisten viranomaisten sekä Rakennusteollisuus ry:n antamia määräyksiä ja ohjeita.

Olemme ohjeistaneet oman henkilöstömme noudattamaan ohjeita. Olemme informoineet myös yhteistyökumppanimme seuraamaan viranomaisten suosituksia ja määräyksiä:

  • Töihin tullaan vain täysin terveenä, jotta estetään viruksen leviäminen.
  • Kaikki ulkomailta palaavat työntekijät noudattavat karanteenia 14 vuorokauden ajan, vaikka heillä ei mitään oireita esiintyisikään.
  • Niiltä osin kuin mahdollista, vain asennuksen kannalta välttämättömät työmaakäynnit hoidetaan.
  • Vain välttämättömät kokoukset hoidetaan henkilökohtaisesti, voimme tarjota etäkokousmahdollisuuden (lähetämme Teams-kutsun). Suositaan muutoinkin ensisijaisesti puhelin-, sähköposti- ja etäkokousmahdollisuuksia silloin kun työtehtävä sen sallii.

Yli 10 hengen julkiset kokoontumiset on toistaiseksi Suomessa kielletty, mutta tämä ei koske työpaikkojen tai työmaiden toimintoja. Kaikki tuotanto pyritään toteuttamaan niin normaalisti kuin tilanne sallii. Selvitämme ja kuuntelemme myös hankintaketjujamme mahdollisimman tarkasti sekä olemme informoineet ja tulemme informoimaan tapauskohtaisesti, mikäli tiedossa on resurssi- tai materiaalitoimitusvaikeuksia.

Toivottavasti saamme kaikesta huolimatta tämän poikkeuksellisen tilanteen hoidettua hyvässä yhteistyössä.

Rakentavin terveisin konserniyhtiöidemme puolesta,

Nordic Waterproofing Oy (2376370-5)
AL-Katot Oy (0910383-1)
KerabitPro Oy (2432892-4)
LA Kattohuolto Oy (2331081-0)
SPT-Painting Oy (0779915-0)

Esa Mäki
Toimitusjohtaja

/18.3.2020